Paluu Suomeen on ollut melkoinen koettelemus. Heti Helsinki-Vantaalla hajosi rinkan etuvetskari, C piti hyvästellä hänen jatkaessa matkaansa Rovaniemelle ja illemmalla siskon luona havaitsin sairastuneeni. Tautia paranneltiin niin Vantaalla kuin Oulunsalossakin asuvien siskojen luona, samalla reissusta kertoen ja kotosuomen parhaasta annista nauttien. Ratsastusta Klaukkalan heinäpelloilla siskon suomenhevon selässä, aurinkoisia kesäpäiviä ja vaellusta Hossan maisemissa. Koko ajan mielessä kummitteli kuitenkin Ahdistus, kaikki oli niin mahdottoman tutun näköistä. Palatessa pitemmältä reissulta tai oleskelulta ulkomailla, jonkinmoinen paluuahdistus kuuluneekin asiaan. Nyt matkan sisältö kuitenkin oli niin hurjan kattava, yllättävä ja ajoittain uskomatonkin, että Suomen tutut peltomaisemat, yöttömän yön viimeiset rippeet ja ympärillä puhuttava kieli tuntuivat kestämättömiltä - olen nähnyt, kokenut ja kuullut kaiken tämän ennenkin.
Sukulaisissa kiertely huipentui Vaalassa isoäitini luona vietettyyn viikonloppuun. Tämä oli elokuuni kohokohta, jota olin oikeasti odottanutkin. Perhettä yhteen tuonut vanhan saunan ja pirtin remontointi saatettiin loppuun, poimittiin viinimarjoja pensaista ja rentouduttiin. C tuntui nauttivan yhtä lailla kuin minäkin, 2 viikon työputken jälkeen oli mukava vaihtaa maisemaa ja tehdä vaihteeksi fyysistä työtä näyttöpäätteen ääressä istumisen sijaan.
Marjojen poiminta ja ulkoilu ovat olleet henkireikäni, kun ahdistusta ja stressiä kasaantui joka suunnalta: ei ollut asuntoa, ei töitä, ja opinnotkin vähän mietityttivät. Nyt kun elokuu alkaa lähestyä loppuaan, olen opintoihin jo saanut alkusysäyksen kesäkoulun muodossa, asunnon avaimet sain käteen tänään, ja työhakemuksia on lähetetty sillä tahdilla, ettei kahden käden sormet riitä kaikkia laskemaankaan. Kaikki tuntuu järjestyvän, vaikka näin kauhean väsyneeksi koko prosessi minut tekeekin.
- - -
Return to Finland has been quite a struggle. As soon as we arrived to Helsinki-Vantaa, the zipper of my backpack broke. Then I had to say goodbye to C who continued his trip straight to Rovaniemi and work. Later that evening at my sister's place I also noticed that I'm getting ill. Recovery took some time, spent both in Vantaa and Oulunsalo, visiting my bigsisters. I showed pictures and told stories of the trip, trying to enjoy what was left of the Finnish summer. I was riding my sisters Finnhorse on vast hayfields, tried to enjoy the few sunny days and went hiking with my other sister and her 8 month old baby. However, all that time my mind was haunted by anxiety, everything was so awfully familiar. When returning from a holiday or longer stay abroad, some sort of return shock or anxiety is probably part of the process: I experienced it when moving back from Berlin too. This time the trip was just so special, surprising and included so many incredible things, that the familiar sceneries; lakes, hayfields and forests, what was left of the nightless summer nights and the all too familiar language people talk around me - it feels unbearable. I've seen, experienced and heard this all before.
Circling around Finland visiting relatives culminated to Vaala last weekend, when we drove down to visit my grandma's house. This was something I actually had waited for, my highlight of August. Dad's project fixing the old sauna building has brought the family together, and finally finishing it called for celebration. We spent the weekend swimming, picking berries, eating well and simply relaxing. I think C enjoyed the visit too, after 2 weeks of work he seemed to prefer some physical work done outside instead of sitting in front of the computer.
Picking berries and spending time outside has been my comfort ever since coming back. Reasons to stress seemed to be gathering from every direction, when I had so flat to return to, no job and I didn't feel too sure about my studies either. Now, when August is soon at its end, I've kickstarted the last year of my studies with an intense summerschool course, received the keys to my flat today and been sending out so many job applications that I've lost track of the amount. I know everything will work out eventually, it just takes some time - and too much of my energy.
