Elama pikakelauksella // Fast forward

Kun matkustaa tavoitteenaan nahda mahdollisimman paljon rajoitetussa ajassa, on elama vahan kuin katsoisi elokuvaa pikakelauksella. Aika Uudessa-Seelannissa meni todella nopeaa, mutta voi pojat miten paljon me ehdittiin nahda tuossa kuukaudessa! Ajoittain hektinen tahti aiheutti turhautumista, kun patikointireiteista piti valita aina se lyhimmainen ja paivat piti suunnitella valoisan ajan puitteissa: talvisin aurinko laski jo puoli kuuden maissa, jonka jalkeen koittikin totaalinen pimeys. Mina kyllastyin myos pikaruokaan, kaipasin perunoita ja kotiruokaa. Aina silloin talloin keitettiin perunat ja porkkanat voin kanssa paivalliseksi, hostellin keittiossa tai oman mokin kaasuliedella. Olen koko matkan ajan koettanut kirjata paivien tapahtumat ylos, mutta C:lta faktoja tarkistaessani olen huomannut unohtaneeni joitain kaupunkeja joissa ollaan pysahdytty tai sekoittaneeni tapahtumat ja paikat. Huomasin olevani taysin sekaisin viikonpaivissa, tarkisteltiin paivamaaria toisiltamme aamuisin, samalla kun mietittiin minne asti ehdittaisiin sina paivana.

Yovyttiin monenlaisissa paikoissa: mukaan mahtui keskiluokkaa, todellisia pettymyksia ja ihania yllatyksia. Uuden-Seelannin reissun loppurutistus, Northland, sai aisteja hivelevan paatoksen kun ajettiin Kohukohun pikkukaupunkiin, jossa sijaitsi aivan erityinen hostelli. Tree House on paikka, jossa C vietti jonkin aikaa viimeksi kun oli Uudessa-Seelannissa, 9 vuotta sitten. Paikka oli jaanyt hanelle mieleen aivan erityisena muistona, taloa ymparoiva luonto oli taynna elamaa. Saavuttiin iltapaivasta, oli satanut viimeiset kolme paivaa. Heti kun astuin autosta ulos, olin rakastunut paikkaan. Kaupungin aanet ja ihmiset olivat jossain kaukana muualla, meidat ymparoivat luonnon aanet ja tuoksut. Linnut, solisevat purot ja sadepisarat hedelmapuiden lehdilla. Ilmassa leijui taydellisen raikas, sateen jalkeisen luonnon ja kukkien tuoksu. Olin lumoutunut. Tehtiin ruokaa, syotiin rauhassa ja nauttien. Oltiin ainoat asukkaat, talvisin matkaajia saapuu vahemman. C naytti minulle paikan, missa oli pitanyt telttaansa viime kerralla, ja kuvaili milta kaikki naytti silloin: kesalla. Illalla jutusteltiin kauan aikaa paikan omistajan Paulinen kanssa, joka oli hakeltynyt kuullessaan C:n palanneen, 9 vuoden jalkeen. Kaytiin lapi vieraskirjoja ja loydettiin C:n kirjoitus tuolta visiitilta. Paikan omisti jo iakkaampi pariskunta, joka oli aikanaan tullut Australiasta Uuteen-Seelantiin vain lomalle, mutta paikan nahdessaan paattanyt ostaa sen ja jaada. Nyt toinen heidan jo aikuisista lapsistaan, seka upouusi lapsenlapsi, asuttavat paikkaa myos - ja ymmarran kylla hyvin heidan halunsa jaada. Paikka oli unohtumaton, tuntui kuin olisimme astuneet hetkeksi ulos muun maailman tahdista, rentoutumaan luonnon keskelle.

Kun oli aika jatkaa matkaa Aucklandiin, olimme molemmat hieman alakuloisia. Auckland on taynna elamaa toki sekin: ihmisia, autoja, ostoskeskuksia ja halinaa. Kaipasin takaisin luontoon. Muutaman paivan Aucklandissa vietettyamme kiirehdimme lennolle, joka merkitsi Uuden-Seelannin ajan loppua. Lennon paamaarana oli Singapore, mutta vietimme miltei vuorokauden Melbournessa, Australiassa. Lentokentalla huonosti nukutun yon jalkeen suunnattiin Melbournen keskustaan, jossa pilvenpiirtajat hallitsivat horisonttia ja taide kaikissa muodoissa tuntui olevan olennainen osa kaupunkia. C oli asunut taallakin aikansa, ja tunsi kaupungin hyvin. C naytti minulle lempipaikkojaan ja kaytiin lapi hanen arkipaivansa Melbournessa: ihania smoothieita aamupalaksi, ranskalaisia mango chutneylla isompaan nalkaan ja lounaaksi sushia. Ajeltiin raitiovaunulla ympari kaupunkia ja hypattiin pois Queen Victoria Marketin luona. Pyorittiin markkinoilla jokunen tunti, syotiin herkkuja ruokahalleissa ja ostettiin jokunen Australian tuliainenkin. Bussissa matkalla takaisin lentokentalle olin vasynyt, mutta iloinen, etta tallainenkin kokemus mahtui matkalle mukaan.

Lento Australiasta Singaporeen oli pitka. C sai nukuttua muutaman tunnin, mina taas katsoin kolme elokuvaa ja odotin laskeutumista. Otettiin kentalta taksi jo tutulta tuntuvaan Chinatowniin, ilma oli hiostavan kuuma keskella yotakin. Aikaero Uuteen-Seelantiin ei ole valtaisa, mutta riittava imemaan mehut matkalaisista, kun yot viettaa milloin lentokentan penkilla, milloin koneessa. Vasta tana aamuna herattyani tiesin mika paiva on kyseessa ja olo alkaa olla jotenkuten normaali. Singaporen helle hivelee vartaloa, ihanaa kun ei tarvitse palella, mutta aiheuttaa nain yllattaen myos hieman heikkopaisyytta. Viela muutama laiska paiva lammossa, sitten lennetaan takaisin Suomeen. Kaksi unohtumatonta kuukautta on kulunut.

- - -

When you travel with an aim to see as much as possible in limited time, it almost feels like watching a movie on fast forward. Our time in New Zealand went very fast, but oh the things we saw, in just one month! Sometimes the hectic pace was a bit frustrating, when we always had to pick the shortest hike and plan our days so, that we could see as much as possible while there was some sunlight left: unlike the Finnish summer nights with midnight sun, in NZ winter the sun went down around 5:30PM. I got sick of fast food as well, and missed potatoes and home cooked food. Every now and then we would boil potatoes and carrots and eat them with butter, in the hostel kitchen or on the gas stove of our own little cabin. Throughout the trip I've tried to write down the everyday happenings, but when double-checking some facts from C I noticed that I have forgotten about some entire towns, or mixed happenings and places. I also noticed that I've lost track of weekdays, we would check the dates from each other every morning, while thinking where to head that day.

We stayed in all sorts of places in NZ: some were ok, some truly disappointing and some very pleasant surprises. The final part of our journey in New Zealand, Northland, got a refreshing ending when we headed to the small town of Kohukohu. C had stayed here before, 9 years ago, and knew a very special place offering accommodation. We arrived to The Tree House in the afternoon, it had rained for the past 3 days. I think I fell in love with the place as soon as I stepped out of the car: the sounds of people and traffic were somewhere far away, we were surrounded by the sounds and smells of nature. Birds, the sound of the running water of the streams, raindrops on the leaves of the fruit trees. There was a perfectly fresh scent of pure nature flowing in the air, the intoxicating smell of flowers and green grass just after rain. I was astonished. We cooked food, ate slowly and enjoyed. Since it was the off-season, we were the only visitors that night. C showed me the spot where he had had his tent when he was here last time, 9 years ago, and described how had it all looked back then, in the summertime. In the evening we chatted with the owner of the place, Pauline, who was amazed to hear C had come back after such a long time. We flipped through several guest book pages and managed to find the message C had written back then. The place was owned by an elderly couple, who had come from Australia to New Zealand just for a holiday about 30 years ago, but when they saw the property they decided to buy it and stay. Now their home is shared by one of their son, and also a brand new grandson - and I can understand why. The place was unforgettable, staying there felt like stepping out of the rest of the world for a while, to relax in the nature.

When it was time to continue our journey to Auckland, last stop of NZ, we were both a bit sad. Auckland surely is filled with life too, it's just the other type of it: people, cars, shopping malls and noise. I missed the real nature. After spending few days in Auckland, we rushed to catch a flight that would mark the end of our time in New Zealand. Although our final destination was Singapore, we had a 24-hour layover in Australia, Melbourne. After spending the night (with not much sleep) in the airport, we hopped into a bus and headed to Melbourne city centre. C had lived here too and knew the city fairly well. He showed me his favorite places and I got to experience some of his everyday routines from the time he lived here: super smoothies for breakfast, take-away fries with tasty mango chutney sauce for a bigger hunger and giant sushi for lunch. We drove around town with the free tram and hopped off at the Queen Victoria Market. We walked around the market for some hours, ate yummy foods and bought some Australia souvenirs too. In the bus on our way back to the airport I was extremely tired, but happy to have gained this experience too.

The flight from Australia to Singapore was long. C got some much needed sleep, I again watched 3 movies and anxiously waited for the landing. We took a taxi to already familiar Chinatown, the air was hot and humid even in the middle of the night. The time difference to New Zealand isn't too big, but big enough to suck the juice out of us, especially after the night spent at the airport. It was first this morning that we woke up knowing which day of the week it is, and feeling somewhat normal again. The heat of Singapore feels good in my body, how I love not having to feel cold anymore, but causes some lightheadedness too. Few more lazy days in the warmth, and then we fly back to Finland. It's been two unforgettable months.

Hetkiä // Moments

Sataa sataa ropisee // When it rains

Terveisia Uuden-Seelannin itarannikolta, Fox Glacier jaatikkokaupungista. Itarannikko on tunnettu yhtena maailman sateisimmista paikoista, ja sita se totta tosiaan on. Vetta on tullut viimeiset kolme paivaa, joka on onneksemme sulattanut jaiset vuoristotiet, mutta myos lannistanut matkaajat kun patikointi sateessa ei innosta. Suunnitelmat muuttuivat auton suhteen kun tarkistettiin etelan lampotilat, ja matkailupakun sijaan otettiinkin alle henkiloauto. Jatketaan itarannikkoa ylospain kunhan ollaan kayty ihmettelemassa jaatikoita, seka Fox etta Franz Josef ovat nahtavissa pienen patikoinnin paatteeksi. Keskiviikoksi suunnataan takaisin Christchurchiin Old Countryhouse hostelliin, nautitaan saunasta ja kuumasta kylvysta, ja torstaina jatetaan etela taaksemme kun lennetaan Aucklandiin.


//


Greetings from the East Coast of New Zealand, one of the wettest places in the world. And it sure has been wet, it's been raining for the past 3 days. Fortunately the rain has melted the icy mountain roads we've had to drive, but it's a wee bit depressing too, who wants to hike in the pouring rain. We changed our minds about the campervan too, after checking the weather forecast for south, and decided to go with a regular car. We'll continue to go up the East Coast after we have checked the glaciers: we're now in the small township of Fox Glacier, and Franz Josef isn't far away from here. On Wednesday we'll be back in Christchurch to enjoy the sauna and spa pool of Old Countryhouse once more before we leave the south and fly back to Auckland.

Varistyksia // Trembles

Pohjoinen osa Uutta-Seelantia kaytiin lapi varsin tehokkaasti, vajaassa viikossa. Aucklandissa otettiin auto alle ja katsastettiin Coromandelin alue, sitten Rotoruan kautta ajettiin kohti etelaa ja Wellingtonia itarannikkoa pitkin. Sateisen Napierin, mustan merenrannan ja maanjaristyksen jalkeen edessa oli pitempi ajomatka aina Wellingtoniin asti, jossa paiva kului Uuden-Seelannin kansallismuseossa, Te Papassa. Kun torstaina aamuvarhain ajettiin autolautalle koetettiin kuumeisesti miettia mita tehtaisiin etelassa. Lautalla yritettiin nukkua jonkin verran, Chris heratti minut katsomaan kun lahestyttiin Uuden-Seelannin etelaista osaa: maisemat olivat varsin jylhat noilla yksinaisilla saarilla ennen mannerta. Nahtiin muutama delfiinikin lautan rinnalla uimassa!

Lautta saapui Pictoniin, josta jatkettiin matkaa suorinta tieta kohti Kaikouraa, valaiden bongauksesta kuuluisaa kaupunkia. Yovyttiin vain yksi yo hostellissa, illalla katseltiin tahtitaivasta takapihan kuumasta paljusta. Paatettiin jattaa valaat valiin, veneretkia jarjestaa yksi ja ainoa yritys, ja hinnat ovat sen mukaiset. Kaytiin kuitenkin ihmettelemassa Uuden-Seelannin hylkeita niemekkeessa, jossa ne lepaavat paivat, kun ovat ensin uineet yot. Seuraavaksi vuorossa oli Christchurch. En tiennyt mita odottaa talta kaupungilta, jota helmikuussa 2011 koetteli voimakas maanjaristys - sama, joka pian taman jalkeen nostatti tsunamin Japanin rannikolle. Eika kaupunki tosiaan ole viela paassyt aivan jaloilleen. Hostellin loytaminen tuntui toivottomalta, kun joka toinen katu oli suljettu purkutoiden vuoksi. Hostellin saksalaisen omistajan mukaan tuhoutuneita rakennuksia puretaan yha, eika valmiiden rakennusten toimistotiloille ole juurikaan ottajia. Iso maara jaristyksessa kotinsa menettaneista ihmisista on muuttanut muualle. Uudistustoiden pitaisi talla vauhdilla valmistua noin 14 vuoden kuluttua. Kun eilen hostellin keittiossa istuessani kattilat ja pannut alkoivat taas heilua, en ihmettele miksi koko elamansa menettaneet ihmiset muuttivat pois. Kuka tietaa kuinka saannollisiksi isot jaristykset tulevaisuudessa tulevat, kun pienet ovat arkipaivaa? Minua lahinna ihmetyttaa se, miten ihmiset uskaltavat asua taalla. Tottakai kaikkeen tottuu, kaikesta tulee arkipaivaista ajan kanssa, mutta tassa tapauksessa riski on hieman normaalia suurempi. 

Tanaan tehtiin perusteellinen kavelykierros ympari Christchurchia. Nahtiin kokonaisia katuja, joissa jokainen talo oli pimeana ja ulkopuolella oli ilmoitus talon purkamisesta. Keskustan ostoskatu oli taysin tuhoutunut, kokonaisia tontteja aivan tyhjillaan, aivan kaupungin ydinkeskustassa. Illat ovat taalla jo totisesti kylmia, mutta paivat kauniita ja aurinkoisia. Hostellimme puutarhasta loytyy talven kylmaan jotain luksusta, kuuma 'spa pool' palju ja sauna. Koetetaan paasta loylyihin jos joka ilta lammosta ja oluesta nauttivat irlantilaiset jossain vaiheessa kyllastyvat.

Huomenna olisi tarkoitus ottaa alle seuraava vuokra-auto, tanaan luovuttiin farmaristamme. Aluksi ajateltiin etelan talven olevan niin kylma, ettei autossa nukkuminen tulisi kyseeseen, mutta saatiin hyva tarjous matkailukayttoon muutetusta pakusta ja paatettiin ottaa se. Makuupussit, auton mukana tulevat peitot ja tyynyt ja kenties viela lisapeitto pitavat meidat varmasti tarpeeksi lampimina. Liikutaan kohti etelaa lumitilanteen mukaan, suuntana etelan Fiordland eli vuonot ja kenties niiden ylapuolella olevat jaatikotkin. Aikaa talle seikkailulle on 10 paivaa, aina 18. paivaan asti jolloin tullaan takaisin Christchurchiin. Taalta lennetaan taas pohjoiseen, Aucklandiin, 19. paiva, jolloin meille jaa viela muutama paiva aikaa katsella paikkoja aivan Uuden-Seelannin pohjoisimmassa karjessa - ennen paluulentoa Singaporeen.

- - - 

We went through the northern part of New Zealand pretty efficiently, in less than a week. In Auckland we got the car, drove through Coromandel peninsula, made a flu-stop in Rotorua and headed down towards Wellington along the east coast. After Napier, its black stone beaches and the earthquake, we had a longer drive ahead of us, all the way to Wellington where we spent the day in Te Papa, New Zealand's national museum. Early on Thursday morning we drove to the ferry that would take us to South Island. Chris took me out on the observation deck to see the amazing views right when we entered the sound. We even saw some Hector dolphins swimming alongside the ferry!

Our ferry arrived in Picton, where we continued straight towards Kaikoura, city famous of its whale watching possibilities. We stayed just for one night, enjoying the hot pool spa on the backyard of our hostel. We decided not to invest on the whale cruise, there’s only one company doing the tours - and the prices are rather high. Next stop was in Christchurch. I didn't quite know what to expect of this city, that in February 2011 went through a major earthquake - the same one, that later on created the tsunami reaching the coast of Japan. And the city truly is still recovering from the quake. Finding the hostel seemed like a desperate call when every other road was closed due to demolishing works. According to the owner of the hostel, most of the buildings are still demolished and only few rebuilt, and there aren't too many eager people to take the office spaces from the renovated buildings. Continuing this way, the rebuilding should be finished in just about 14 years. When yesterday the pots and pans started shaking again while I was sitting in the hostel kitchen, I understood very well why the people who lost their homes left the city, maybe even the country for good. Who knows what the future brings, how soon the big quakes become everyday life, like the smaller ones are now.

Today we did a walking tour through the city, saw whole blocks with empty houses, "to be demolished" signs outside. What used to be the shopping street in the city centre was now just ruins surrounded by fences. Nights are getting seriously cold down here, although the days are still nice and sunny. Our hostel garden offers a relief for the cold evenings: a hot spa pool and a sauna. We'll try to get in to the steamy heaven, if the warmth and beer loving Irishmen get bored of it at some point.

Tomorrow we're planning to get our next rental car, since today we said farewell to the one that got us here. At first we assumed the southern winter to be too cold for car camping, but since people seem to be doing it down south too and we got a good offer, we decided to go for it. Instead of a regular car, we're taking a camper van with double bed, gas cooker and solar shower. I'm sure we'll stay warm enough with our sleeping bags, the pillows and blankets that come with the car and maybe one more  extra blanket. We'll move towards south, to the Fiordland and maybe the glacier too. We have 10 days reserved for this adventure, on the 18th we'll be back in Christchurch for one night, and on the 19th we fly back north, to Auckland, again. That gives us couple more days to explore the northernmost parts of New Zealand before our flight to Singapore.

Maa tarisee // Earth shaking

Koettiin jannityksen hetkia kun maa alkoi jarista hostellissa. Tarkistettiin netista maanjaristyksen voimakkuus, kartan mukaan oltiin asteikolla 5-6. Jaristys meni ohi kuitenkin melko pian ja oli huomattavasti 6-tasoa lievempi: jaristyksen tunsi, lasit helisivat hyllyssa ja vaihdettiin huolestuneita katseita asukkaiden kanssa. Jaristyskeskuksen nettisivujen mukaan tilanne lieventyi kuitenkin saman tien, nyt ollaan jo takaisin 0-3 tasolla.


//


We had some exciting moments when the earth started shaking some time ago here in Napier. We checked the quake information online and it showed to range from 5 to 6, although felt much milder. We could still feel it, glasses were clinking and we exchanged some worried looks with the fellow residents. According to the earthquake center website the activity settled already, and now we're back to the normal, 0-3 level.

North Island in pictures

Our sweet ride, Fast n' Funky Harriet

Hello New Zealand! Coromandel peninsula drive views

Waterfall

Cathedral Cove

Cathedral Cove

Rotorua, nearby public park - looked like the only
thing missing were dinosaurs

Thermal pools 

Not much down there

Shots from the thermal park

Lake Rotorua

Natural Mud Pools

Lake Taupo & the mountains

Me & black beach of Napier

Lovely cafe & photo gallery we found by chance, Napier

I like the operating hours

They delivered orders counting on their porcelain friends,
instead of table numbers

Delicious lamb soup & chocolate brioche

Uusi-Seelanti // New Zealand

Lyhyt paivitys Napierista, itarannikon viinialueelta. Kaikki on hyvin, minulle heti tanne paastyamme iskenyt flunssa alkaa jo lieventya. Uuden-Seelannin talvi on kylma mutta kaunis. Chris on osoittautunut erinomaiseksi kuskiksi naidenkin nurinkurisessa liikenteessa. Huomenna matka jatkuu Wellingtoniin ja torstaina lautalla etelaiselle saarelle.


//


Short update from Napier, the coastal city of east coast wine area. All is well, my NZ flu is getting better. Winter down here is surely cold, but beautiful. Chris has shown he is a rather good driver in this backwards land where they drive on the wrong side of the road. Tomorrow the trip continues to Wellington, on Thursday we take a ferry to the probably frozen South Island.