Nashvillestä lähdettiin kohti idässä kohoavia vuoria ja Greay Smoky Mountainsin kansallispuistoa. Vuoret ovat osa Appalakkien vuoristoa, joka halkoo itärannikkoa aina Alabamasta ylös Kanadaan asti. Tämä tulisi olemaan viimeinen telttailurupeama matkalla ennen itärannikon kaupunkeja ja edessä häämöttävää kotimatkaa. Aiemmista vastoinkäymisistä viisastuneina varattiin telttapaikka ennakkoon neljälle yölle.
Matkalla vuorille pysähdyttiin syömään Maryvillen pikkukaupungissa, josta iloksemme löydettiin Smoky Mountain Breweryn panimoravintola. Panimon olut oli niin hyvää, että palattiin ravintolaan vielä kahdesti hakemaan mukaan sixpack ihanaa Amber Alea. Smokieseilla patikoitiin reissun viimeiset kilometrit, istuttiin leiritulen ääressä ja tehtiin herkullista notskiruokaa. Olo oli hieman haikea: ollaan telttailtu yli puolet reissun öistä, menetetty yksi teltta metsäpaloihin (Kaliforniassa palaa nytkin hehtaareittain metsää) ja hankittu uusi. Ollaan telttailtu vuorilla ja aavikolla, kaatosateessa ja paahteessa. En väitä ettenkö kaipaisi jo omaan sänkyyn, mutta kun ajatus leirielämän loppumisesta alkoi realisoitua, oli olo aika haikea.
Viimeisenä yönä laaksoon vyöryi sellainen myrsky, että arkojen suomalaisten oli taas paettava auton suojiin. Ukkonen jylisi ja paukkui niin kovaa, että korvissa soi. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla, teillä sitä virtasi pieninä jokina. Tätä kesti miltei aamuun asti, joten unta saatiin vähänlaisesti. Myöhemmin kuultiin, että myrskystä oli ensin annettu tornadovaroitus, ja tulvat ja maanvyörymät olivat vaatineet kymmenittäin uhreja. Ei voitu taaskaan kuin ihmetellä sitä, miten ihmiset täällä ovat niin sitoutuneita kotiseutuunsa, että rakentavat kotinsa aina vaan uudelleen luonnonmullistusten riepoteltavaksi, olivat ne sitten metsäpaloja, tulvia, tornadoja tai hurrikaaneja.
