Austinista jatkettiin matkaa Houstoniin, jossa tulvan jäljet näkyivät jo selvästi. Siltoja oli korjailtu, tiet olivat paikoittain mudan peitossa ja vedenpinnat niin korkealla, että paikoittain puista näkyi vain latvat. Yövyttiin syrjäisellä leirintäalueella, joka ei ollut sulkenut porttejaan rankkasateiden säikäyttämänä. Kuumuus ja kosteus oli sietämätöntä, koko ajan oli hiki. Viereisessä järvessä olisi voinut uida, mutta sateiden jälkeen vesi oli mudasta ruskeaa ja muutenkin täynnä alligaattoreita.
Yöllä vähäiset haaveetkin nukkumisesta (niiiin kuuma) sai unohtaa, kun läheisen roskiksen luota kuuluva pauke piti hereillä. Aamulla löydettiin isosta roskiksesta kaksi pientä pesukarhua, jotka ahneuksissaan olivat kyllä päässeet sisään roskasäiliöön, mutta ulospääsy ei onnistunutkaan. Niiden pienet nappisilmät tuijottivat puolityhjän roskiksen pohjalta lohduttomina, kunnes otukset painoivat päänsä käpälien väliin. Meidän sydämet tietysti sulivat tälle näylle, ja raccoon rescue mission alkoi. H raahasi metsästä minua pidemmän oksan, joka ylsi juuri roskiksen pohjalle. Ensimmäinen pesukarhu puikahti ulos vain sekunteja myöhemmin kun tajusi vapauden koittaneen. Se loikki metsänrajaan, katsoi kerran taakseen ja katosi pusikkoon. Toinen oli arempi ja uskaltautui ulos vasta pitkään asiaa pohdittuaan. Ensin laatikosta näkyi pienet korvat, sitten kuono ja lopulta arkajalka uskalsi loikata ulos. Onnistuneesta pelastusoperaatiosta tyytyväisinä lähdettiin jatkamaan matkaa.
Seuraava yö vietettiin Meksikonlahden rannalla, teltta kirjaimellisesti rantahietikolla. Kuumuus ei ollut rannallakaan sen siedettävämpää, vaikka tuuli koko ajan. Yöllä juoksenneltiin rannalla kuunvalossa, kun uni ei tullut. Aamuauringon noustessa oli jo niin kuuma, että oli pakko lähteä suihkuun ja tien päälle. Päätettiin luovuttaa eteläisen Teksasin suhteen ja suunnata Louisianaan.
No comments:
Post a Comment