Meksikonlahden rannalta ajettiin New Orleansiin. Ensimmäinen yö telttailtiin sinnikkäästi kuumuudessa viheliäisten Louisianan hyttysten keskellä, loput kolme yötä jälleen Airbnb:n kautta paikallisten luona.
New Orleans oli mielenkiintoinen kaupunki. Hurrikaani Katrinan tuhot näkyivät yhä kaupungissa, tiet ja talot olivat huonokuntoisia. Joka paikassa oli keväisin järjestettävän Mardi Gras -karnevaalin värikkäitä helmiä piristämässä katukuvaa. Kaupungin historia on värikäs sekin, aina siirtomaa-ajan ranskalaisista juurista elävään musiikkiskeneen ja kaupungin ulkopuolisiin plantaaseihin. Pyörittiin aikamme French Quarterissa muiden turistien keskellä, käveltiin kuuluisaa Bourbon Streetiä ja kuunneltiin olutta siemaillen uskomattoman taitavia katusoittajia Jackson Squarella.
Kun kyllästyttiin keskustassa turistien keskellä pyörimiseen, lähdettiin lenkille New Orleansin keskuspuistoon, ajettiin kaupungin ulkopuolelle vierailemaan entisellä sokeriruokoplantaasilla, jossa orjatyön historia herätti tunteita, käytiin kierroksella paikallisessa panimossa (NOLA Brewery) ja ukkosmyrskyn ajaksi mentiin tyytyväisinä elokuvateatteriin (The Lobster, vahva suositus) villasukat jalassa. Ehkä mieleenpainuvin asia New Orleansista oli kuitenkin lauantai-ilta Bacchanal Fine Wine & Spirits -nimeä kantavassa ravintolassa (myös viinimyymälä), jossa syötiin herkullista ruokaa ja juotiin todella hyvää viiniä hämärtyvässä kaupungin illassa, livejazzia kuunnellen.
No comments:
Post a Comment