Viikonloppu vierähti kaupungissa, sillä Memorial Dayn (kansallinen pyhäpäivä) vuoksi kaikki leirintäalueet olivat tupaten täynnä amerikkalaisia viettämässä pitkää viikonloppua. Saavuttiin San Franciscoon perjantaina iltapäivästä ja ennen kaupunkiin ajamista käytiin patikoimassa Golden Gaten kansallispuistossa ja ihmeteltiin surffareita Rodeo beachilla. Ylitettiin Golden Gate (Scott McKenzien San Francisco soi ja oli kukkia hiuksissa) parhaimpaan ruuhka-aikaan, joten saatiin ihastella keskustaa kaikessa rauhassa. Noin kaksi tuntia myöhemmin (suurkaupungin ruuhkat, huh!) päästiin viimein Airbnb-kodin eteen.
Surullisen kuuluisa Alcatrazin entinen vankilasaari on aivan San Franciscon edustalla, muutama kilometri rannasta. Liput saarelle myydään loppuun viikkoja etukäteen, mutta H sai selville että aamuisin myydään vielä muutamia ekstralippuja. Herättiin (liian) aikaisin aamulla ja satamaan päästyämme kuultiin, että liput oli myyty loppuun viikonlopulta. Onneksi lippukiskan vieressä oli pariskunta, joilta saatiin ostettua liput seuraavalle lautalle Alcatraziin. Vankilakierros oli mielenkiintoinen, kerrottu entisen vartijan sekä vangin näkökulmasta. Pakoyritykset ja onnistuneet paot Yhdysvaltojen ensimmäisestä maximum security -tason vankilasta olivat erityisen mielenkiintoista luettavaa.
Alcatrazista palattuamme käveltiin satamarannassa turistien keskellä, kunnes lähdettiin kapuamaan uskomattoman jyrkkiä mäkiä kohti keskustaa. San Franciscossa vieraillessa kannattaa olla hyvät kengät jalassa, niin rankkoja jotkut nousuista oli. Käveltiin lauantaina varmaan ainakin parisenkymmentä kilsaa ympäri keskustaa ja eri naapuristoja. Haight-Ashburyn hieman berliinimäinen asuinalue oli molempien lemppari, sinne palaisin mieluusti.
Sunnuntaina suunnattiin uudemman kerran kaupunkiin, tällä kertaa keskustaan. Reissun ekat shoppailut tehtiin Memorial Dayn aleissa, loppupäivä kuljeskeltiin vailla päämäärää ympäri keskustaa. Illalla katsottiin vielä uupuneina tulevan viikon reittejä kohti Lake Tahoeta ja Yosemiten kansallispuistoa. Kaupungissa oli kivaa (sängyssä nukkumisen ja kuuman suihkun luksus, ah!), mutta odotin myös jo pääsyä takaisin luonnon keskelle.
No comments:
Post a Comment