Friday, June 10, 2016

Los Angeles

Sequoian valtavien puiden katveesta ajettiin takaisin rannikolle Montereyn idylliseen pikkukaupunkiin. Täältä oli tarkoitus ajaa etelään Big Surin upeaa rannikkoa pitkin, mutta luonto teki taas tepposet meille: koko rannikko oli tiheän merisumun peitossa, joten paljoa ihasteltavaa ei ollut. Pari päivää myöhemmin saavuttiin Malibuun, Los Angelesin pohjoispuolelle, jossa sankka sumu peitti yhä rannikkoa, mutta sisämaassa riitti aurinkoa ja kuumuutta. Onnistuttiin saamaan yöksi telttapaikka täyteen varatulta leirintäalueelta ja otettiin ilta rauhassa.

Lauantaina ajettiin läheiselle Topangan luonnonsuojelualueelle, jonka leirintäalue oli hieman muita alkeellisempi (alueelle oli noin mailin kävelymatka ylös vuoren rinnettä), mutta sieltä saatiin telttapaikka heti kahdelle yölle. Tyytyväisinä käytiin pystyttämässä teltta ja lähdettiin päiväksi kaupunkiin. Ensin kurvattiin ikoniseen Santa Monica Pieriin, jossa sumuisen meren ylle kohoava huvipuisto teki tunnelmasta miltei surrealistisen. Sumussa ilma oli huomattavasti viileämpää kuin kaupungissa, joten unohdettiin suunnitelmat uimisesta ja ajettiin Losin keskustaan. Tehtiin kaikki ne turistijutut jotka kuuluu tehdä: käveltiin edestakaisin Hollywoodin Walk of Famea katukivetyksen tähtiä tuijottaen, käytiin katsomassa Hollywood-kylttiä ja kruisailtiin ympäri Bel Airia ja Beverly Hillsiä, ja tietenkin ajettiin pitkin Sunset Bulevardia auringon laskiessa. Hollywoodin kukkuloilta nähtiin savua kauempana, ja toivottiin ettei meidän teltta vain jäisi metsäpalon alle, kun niin onnellisina oltiin maksettu majoitus jo kahdelle yölle, tyytyväisinä siitä, että löydettiin vapaa telttapaikka niin läheltä kaupunkia.

No, olihan se. Poliisi oli sulkenut kaikki tiet alueelle, jossa kaksi erillään alkanutta metsäpaloa olivat yhdistyneet illan edetessä. Kiiteltiin onneamme ettei jätetty vuorelle muuta kuin teltta, saati jääty itse palon saartamaksi. Silti harmitus oli kova, kun piti kaartaa takaisin kaupunkiin ja lähteä etsimään motellia yöksi.

Seuraavana aamuna yritettiin päästä pelastamaan teltta, mutta palosta oli saatu vasta pieni osa sammutettua, joten meidän oli hyvästeltävä uskollinen telttamme ja lähdettävä ostamaan uusi. Los Angelesista lähdettiin vähän suru puserossa, kun rannikko oli pettänyt odotukset hautautumalla sumuun ja metsäpalo vienyt teltan. Lähdettiin ajamaan sisämaahan kohti Joshua Treen kansallispuistoa, aavikoita ja kaktuksia.

No comments:

Post a Comment