Sunnuntaina päätettiin tutustua Seattlea ympäröivään luontoon hieman lähemmin. Kaupunki on upeiden vuorten ja valtavien luonnopuistojen reunustama, joten täältä löytyy ulkoilmaihmisille tilaa temmeltää.
Päätettiin aloittaa patikointi kevyesti ja valittiin kohteeksi seattlelaisten suosikkikohde, läheinen Mt. Si (1,200m). Reitti oli pilvisenäkin päivänä suosittu ja täynnä ihmisiä. Nousu vuoren päälle ei ollut mikään kevyt sunnuntaikävely: reitti nousi koko ajan jyrkästi ylös saakka, kilometri oli pelkkää nousua. Sinnikkäästi puuskutettiin jalat hapoilla mäkiä ylös ja sadateltiin kun seitsenhenkinen amerikkalaisperhe tuli perässä aivan meidän kannoilla - kuusivuotiaan pikkutytön vetämänä. Vuoren päällä suloiset maaoravat juoksenteli kivenlohkareiden välissä, sumun seasta ei kummoisia maisemia nähty. Alas tullessa reitti oli jaloille melkein yhtä raskas kuin nousukin, autolla huokaistiin helpotuksesta ja tutisevin jaloin lähdettiin ajamaan takaisin Seattleen.
Maanantaina lähdettiin haikein mielin ihanasta Airbnb-kämpästä ja ajettiin hieman Seattlen ulkopuolella sijaitsevalle Dash Pointin leirintäalueelle. Teltalla leiriytyminen on suhteellisen halpaa, 20-25$ yö. Leirintäalueet on hyvin varusteltuja ja siistejä, joka tekee telttailusta varsin vaivatonta. Suurin osa amerikkalaisista retkeilee valtavilla karavaanaribusseilla, joten telttapaikoilla oli vielä hyvin tilaa. Teltan pystytyksen jälkeen käveltiin vielä läheiselle rannalle ihastelemaan upeaa auringonlaskua.
No comments:
Post a Comment